Tämä sivu sisältää kolme teemaa. Ensimmäisessä osassa tutustutaan aktivismiin Venäjällä. Toinen osa tekee tutuksi aktivisti Julia Tsvetkovan työn ja hänen ympärilleen nousseen solidaarisuusliikkeen. Kolmannessa osassa pohditaan Venäjän ja venäläisten “demonisointia” mediassa ja sen vaikutuksia. Jokainen osa sisältää harjoituksia.

Venäjä tunnetaan maailmanpolitiikan pahiksena. Media on täynnä Venäjää demonisoivia sisältöjä, jotka typistävät mielikuvat valtavasta naapurimaastamme pelkkään politiikkaan. Venäläinen kulttuuri, kieli ja kirjallisuus, Venäjän luonto tai venäläiset ihmiset jäävät täysin varjoon.

Tämän materiaalin tarkoitus ei ole kieltää Venäjällä tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia, sen agressioita toisia maita kohtaan tai kannattaa Putinin hallintoa. Tarkoitus on tuoda esiin sellaisia ilmiöitä ja ihmisiä Venäjältä, joihin meidän olisi ehkä syytä tutustua.
Venäjällä asuu 144 miljoonaa ihmistä (Se on noin 26 kertaa enemmän kuin Suomessa). Vain yksi heistä on Putin.
terveisin, Daria Tarkhova ja Hanna Niittymäki

 

 

Daria taustoittaa

Moni on kuullut Greenpeacen aktivistin Sini Saarelan tutkintavankeudesta Venäjällä. Moni tietää myös Pussy Riotin jäsenten vankeudesta. Melkein 150 miljoonan ihmisen maassa on monenlaista aktivismia. Mutta minkälaista?

Pussy Riot tunnetaan kovasta kritiikistään valtiovaltaa kohtaan. Vuonna 2013 sen jäsenet vangittiin ”huliganismista, motiivina uskontoon kohdistuva viha”. Kollektiivin jäsenet järjestivät ortodoksisessa kirkossa, punkrukouksen otsikolla ”Jumalan äiti, häädä Putin!”. Tapauksessa on ilmentymiä useasta viimeisen kahden vuosikymmenen ilmiöstä Venäjällä. Yksi suuri syy Putinin hallinnon suosioon on tiiviit yhteydet ortodoksiseen kirkkoon. Putin ja patriarkka Kirill nähdään usein yhdessä julkisuudessa hengaamassa milloin missäkin tilaisuudessa. Pussy Riotin vetoomus Jumalan äitiin oli haaste maskuliiniselle johtajuudelle ja patriarkaatille, jossa vallitsevat Venäjän hallinnon hehkuttamat ”terveen konservatiiviset arvot”.

Ympäristöaktivismi kohdistuu usein konkreettisiin ilmiöihin. Esimerkiksi Venäjän lukuisissa teollisuuskaupungeissa asukkaat ovat kampanjoineet terveytensä puolesta, kun tehtaiden saasteet näkyvät sairaustilastoissa. Myös jätteenpoltto on usein kansalaisaktivismin kohteena, kun sen päästöt saastuttavat ympäristöä. Näitä tapauksia ratkotaan ajoittain oikeuskäsittelyissä. Bellona-niminen kansalaisjärjestö antaa oikeusapua ympäristöaktivisteille.

Venäläinen ympäristöaktivismi on vähemmän esillä eurooppalaisessa mediassa. Tämä johtunee siitä, että ympäristöaktivismi ei samalla tavalla haasta Venäjän nykyisen hallinnon konservatiivista arvomaailmaa. Esimerkiksi kirkon paluusta politiikkaan on luotu julkinen tarina, jossa Neuvostoliiton aikana sorrettu instituutio on syntynyt uudestaan. Tämän vuoksi Pussy Riotin jäsenten vangitseminen ei ollut vaikeaa saada suuren yleisön hyväksyntää Venäjällä. Vastaava julkinen tarina on luotu myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ympärille. Sateenkaariväestön lisääntynyt näkyvyys on esitetty Venäjän valtamediassa ”modernin maailman harha-askeleena”. Merkkinä tästä on ”homopropagandalaki”, joka astui voimaan vuonna 2013 ja joka kieltää kaiken seksuaalivähemmistöihin liittyvän materiaalin näyttämisen alaikäisille.