Tässä osioissa on kuusi teemaa, joihin jokaiseen sisältyy harjoituksia: 1. Missä on länsi?, 2. Länsimaisuus mediassa, 3. Mitkä ihmeen länsimaiset arvot? 4. Me ja ne, 5. Länsi ja tunteet ja 6. Länsimaisuus Suomessa

Karim M. taustoittaa:

Länsi ja länsimaalaisuus eivät merkitse kaikille samoja asioita, ja siksi onkin tärkeää keskustella, mitä lännellä ja länsimaalaisuudella ylipäätään tarkoitetaan. Ne edustavat erilaisia merkityksiä niin suomalaisten, eurooppalaisten kuin maailman muidenkin asukkaiden puheissa. Lännellä ja länsimaisella kulttuurilla on ainakin neljä erilaista ulottuvuutta: poliittinen, kulttuurinen ja arvopohjainen, historiallinen ja maantieteellinen.
Länsimaisia positiivisia arvoja tuodaan usein esiin mediassa. Niin sanottu länsimainen demokratia esitetään avoimena järjestelmänä ja sitä verrataan muiden ei-avoimiin poliittisiin järjestelmiin. Mediassa korostetaan usein arvomaailmaa ja arvojen historiallisuutta, jolloin länsi nähdään ikään kuin erilaisten positiiviseksi määriteltyjen arvojen puolustajana teoriassa ja käytännössä. Juuri vapautta ja demokratiaa korostavien länsimaalaisten arvojen nähdään johtaneen lännen tieteelliseen edistykseen ja menestykseen. Joskus lännellä viitataan myös ilmansuuntaan ja maantieteelliseen sijaintiin, vaikka länsi ei aina sijaitse ”lännessä”.

1. Missä on länsi?



..

Tulosta tämä osio

***

2. Länsimaisuus mediassa

Harjoitus 3: Mistä oikeasti puhutaan?
Seuraavassa on otsikoita ja muita otteita mediasta vuodelta 2024, joissa mainitaan länsi tai länsimaisuus. Käy läpi otsikot ja otteet ja kirjoita ja tai keskustele siitä, millaisia näkökulmia ne tuovat lännen käsitteeseen. Mieti jokaisen länsi ja länsimaa sanan kohdalla, että mitä sillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan ja voisiko sen korvata jollain täsmällisemmällä ilmaisulla.

Kollaasi lehtiotsikoista

***

3. Mitkä ihmeen länsimaiset arvot?

***

4. Me ja ne

Tulosta tämä osio

***

5. Länsi ja tunteet

Tulosta tämä osio

6. Länsimaisuus Suomessa

Karim M. taustoittaa:

Myös Suomen sisäpolitiikassa länsi-käsitettä käytetään poliittisena aseena perustelemaan poliittisia päätöksiä ja ratkaisuja. Jussi Halla-aho valittiin kesäkuussa 2017 perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Suomen hallitus oli lähellä kaatumista kesäkuussa 2017, kun pääministeri Juha Sipilä (keskusta) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kokoomus) vastustivat hallitusyhteistyön jatkumista perussuomalaisten uuden puheenjohtajan kanssa. Orpo perusteli näkemystään muun muassa sillä, ettei perussuomalaisten uusi johtajisto jaa hallituksen ”länsimaalaisia” arvoja.

Harjoitus 6: Kenen länsimaisuus?
Muodostakaa seuraavien lehtijuttujen perusteella pienryhmissä kolmen kohdan ytimekäs lista siitä, mitä Petteri Orpo voisi tarkoittaa länsimaisuudella, ja toinen kolmen kohdan lista siitä, mitä Laura Huhtasaari ja Jussi Halla-aho voisivat tarkoittaa länsimaisuudella (tai ei-länsimaisuudella).

 

Yle 11.6.2017

Orpo halusi korjata Halla-ahon linjapuhetta: ”Kyse on siitä, hyväksyykö perussuomalaisten uusi johto länsimaiset arvot”

Perussuomalaisten puoluejohto meni uusiksi lauantaina, ja hallituskumppani Petteri Orpo kommentoi tilannetta Kultarannassa.

– Kokoomuksen sisällä tämä ei ole helppo kysymys, tämä on erittäin vakavan pohdinnan paikka.

Orpo sanoo, ettei pystynyt seuraamaan perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon linjapuhetta kokonaan, mutta halusi kuitenkin korjata Halla-ahon sanomisia.

– Haluaisin korjata ainakin yhden asian siitä. Hän totesi, että heidän pitäisi meidän mukaamme hyväksyä kokoomuslaiset arvot. Kyse on siitä, hyväksyykö perussuomalaisten uusi johto länsimaiset, demokratiaan ja ihmisyyteen kuuluvat arvot ylipäänsä. Ei ole kyse siitä, että heidän pitäisi meidän arvomme hyväksyä”.

toim. Kristiina Tolvanen (lyhennetty versio)

Perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uutiset vastasi Orpon kritiikkiin kyseenalaistamalla ”länsimaalaisten arvojen” häilyvän merkityksen.

 

Suomen uutiset 11.6.2017

Arvot ratkaisevat, jatkaako kokoomus hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa, epäselvää on vain se, mitä Orpo länsimaisilla arvoilla tarkoittaa.

”Halla-aho piikitteli linjapuheessaan kokoomusta siitä, että heille ei riitä Halla-ahon johtamien perussuomalaisten sitoutuminen hallitusohjelmaan, vaan perussuomalaisten pitäisi vielä hyväksyä kokoomuksen arvotkin.

Orpo sanoi sunnuntaina, että kyse on siitä, hyväksyykö perussuomalaisten uusi johto ’länsimaiset, demokratiaan ja ihmisyyteen kuuluvat arvot ylipäänsä’.

Mitä Orpo näillä arvoilla tarkoittaa, on eri asia. Kokoomusnuorten entinen varapuheenjohtaja Saul Shubak kommentoi rasistiksi ja ihmisarvonkieltäjiksi nimittelyn vastaavan syvällisyydeltään huutelua esikoulun leikkikentällä.

– Argumentiksi riittää, että vastustaja leimataan jollain huonosti määritellyllä negatiivisen konnotaation omaavalla sanalla.”

toim. Marko Hamilo (lyhennetty versio)

YLE 7.9.2017

Sipilä nuhteli Huhtasaarta – puoluejohtajien toive maltillisesta keskustelusta heti säröllä eduskunnassa

Eduskunta pääsi ensimmäistä kertaa Turun terroriteoksi epäiltyjen puukotusten jälkeen keskustelemaan turvallisuusasioista eduskunnan kyselytunnilla. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat tuomitsivat keskiviikkona yhteisessä julkilausumassaan sekä terrorismin että kaikenlaisen vihapuheen.

Huhtasaari sai Sipilän pettymään

Toiveet maltillisesta suhtautumisesta olivat kyselytunnin puheenvuoroissa valtavirtaa, mutta säröjäkin esiintyi. Perussuomalaisten Laura Huhtasaari ei malttanut pysyä Sipilän toivomissa rajoissa.

– Perussuomalaiset tuomitsevat terroristien vihapuheen suomalaisia kohtaan ja länsimaisia arvoja kohtaan. Radikaalin islamistisen terrorismin uhka Suomessa on kohonnut ja samalla sisäinen turvallisuus on heikentynyt. Käynnissä oleva islamisaatioilmiö etenee koko ajan. Koska islamin normit poikkeavat länsimaisen yhteiskunnan normeista, laajamittainen muslimien maahanmuutto johtaa muslimien eriytymiseen isäntäyhteiskunnasta ja muslimiväestön kasautumiseen omille alueilleen, jossa vallitsevat islamilaiset arvot. Eurooppalaiset johtajat ja poliitikot vain katselevat, kun Euroopan kaupunkien kokonaisia alueita muutetaan ulkomaisiksi vyöhykkeiksi, tulitti Huhtasaari.

Pääministeri Sipilä oli selvästi pettynyt perussuomalaisia eilisessä kokouksessa edustaneen Huhtasaaren puheenvuoroon.

– Edustaja Huhtasaari, me olimme samassa palaverissa. Me tuomitsimme silloin kaikenlaisen vihapuheen, Sipilä paheksui.

Vesa Sundqvist (lyhennetty versio)

Tulosta tämä osio