Tämä osa sisältää 1. Lyhytdokumenttielovan Three Generations, johon sisältyy kolme harjoitusta, 2. nuoren Brahim Buhaian kuusi kirjettä (kuunnelmina), joihin jokaiseen sisältyy harjoituksia ja 3. sarjakuvan Saharan konflikti alle 3000 sanalla kerrottuna sekä Powerpoint-esityksen Länsi-Saharan tilanteesta.

1. Three Generations

ThreeGenerationsweb from Suomen Rauhanpuolustajat on Vimeo.

Kolme sukupolvea (11 min. lyhytdokumenttielokuva Länsi-Saharasta)

Three Generations –filmin tekijä kertoo

Vierailin kaksi kertaa länsisaharalaisten pakolaisleireillä Algeriassa Saharan autiomaassa lähellä Tindoufin kaupunkia, ensimmäisen kerran keväällä 2012 ja uudestaan keväällä 2015. Oli mahdotonta etukäteen kuvitella, millaisia ovat pakolaisleirit, joilla ihmiset ovat asuneet jo 40 vuotta. Länsi-Sahara aiheena oli minulle tuttu ystävystyttyäni Suomessa länsisaharaisen Polisario-liikkeen edustajan kanssa. Hän kysyi,  haluaisinko lähteä leireille vierailulle. Voisin yöpyä hänen sukulaistensa luona.

Ensimmäisen kerran matkustin Saharaan yksin, 20-vuotiaana. Matka oli todella jännittävä. En tuntenut entuudestaan ketään heistä, jotka olisivat minua leirillä vastassa, mutta perille saavuttuani tutustuin nopeasti. Erityisen kiinnostavaa oli nähdä, millaista oli itseni ikäisten sahraweiden elämä. Puitteet olivat hyvin erilaiset kuin minulla Suomessa, mutta monet asiat tuntuivat myös ihan tutuilta. Ja tuolla pakolaisleirillä pidettiin myös hauskaa! Muistelen esimerkiksi sitä, kun harjoittelin ensimmäistä kertaa elämässä sahrawi-nuorten opastuksella auton ajamista autiomaassa.

Pidän edelleen yhteyttä niihin ystäviin, joihin leireillä tutustuin. Heillä on silloin tällöin mahdollisuus päästä internetiin, ja vaihdamme kuulumisia Facebookissa.

– Kerttu Matinpuro (Three Generations -filmin tekijä)

Harjoitus 1. (ennen filmin katselua)
Länsisaharalaiset sahrawit lähtivät seitsemänkymmentäluvun puolivälissä kodeistaan marokkolaisten hyökkäysten yltyessä. Moni ajatteli lähtevänsä pakoon vain muutamaksi päiväksi tai korkeintaan kuukaudeksi. Nyt tuo aika on venynyt 40 vuodeksi.
(Lisätietoa Länsi-Saharan nykytilanteesta ja historiasta esimerkiksi Wikipedia-artikkelista tai Rauhanpuolustajien nettisivulta) Pohdi kirjoittaen tai ryhmässä keskustellen,  mitä kaikkea jäisit kotimaastasi kaipaamaan, kun viikoksi suunniteltu matka jatkuisikin kauas tulevaisuuteen. Tee lista rakkaimmista asioistasi, sekä materiaalisista että aineettomista.
Harjoitus 2.
Sahraweilla on tapana kaataa teetä kolmen kuppiin, joista ensimmäinen on ”kitkerä kuin elämä”, toinen ”makea kuin rakkaus” ja kolmas ”pehmeä kuin kuolema”. Keksi kolme asiaa, joille itse joisit. Liittyykö omaan elämääsi vastaavia rituaaleja kuin sahrawien teenjuonti?
Harjoitus 3.
Suunnittele vaikuttamiskampanja, jolla lisäisit tietoutta sahrawien tilanteesta ja pyrkisit vaikuttamaan siihen, että he pääsisivät palamaan kotimaahansa. Hyödynnä esimerkiksi Taksvärkin Vaikuta! -menetelmäoppaan prosessia:

1. ONGELMAN MÄÄRITTELY

Mihin asiaan haluamme vaikuttaa?

2. ONGELMAN ANALYYSI

Millainen on valitsemamme haaste?

Millaisia syy- ja seuraussuhteita sillä on?

3. TOIMINTA ONGELMAN RATKAISEMISEKSI

Muutamme maailmaa teoillamme!

4. TOIMINNAN POHDINTA

Mitä saimme aikaiseksi? Mitä seuraavaksi?

(lähde: Taksvärkki ry:n Vaikuta!)

2. Brahimin kirjeet

Ensimmäinen kirje Länsi-Saharasta: Kirje Länsi-Saharasta

Kuva: Sanni Seppo

Nimeni on Brahim ja olen kotoisin sahrawien pakolaisleireiltä. Synnyin tänne vuonna 1996 eli 18 vuotta sitten. Et ole ehkä koskaan kuullut paikasta jossa asun, mutta kerron sinulle siitä.

Pakolaisleirit sijaitsevat Tindoufissa, Lounais-Algeriassa. Leirejä on viisi: Aaiun, Auserd, Boujdour, Dakhla sekä Smara, ja jokaisessa niissä asuu noin 20 000 ihmistä. Näiden lisäksi on vielä niin sanottu pääleiri, jonka nimi on Rabuni.

Itse vartuin Smarassa, jossa meillä tai kenelläkään muullakaan ei ollut väritelevisiota vaan kaikki olivat vain mustavalkoisia. Sähköjohtoja ei myöskään ollut eikä niitä ole vieläkään. Sähköä saamme lataamalla auton akkuja aurinkokennoilla päiväsaikaan.

Lapsena meillä ei ollut juurikaan leluja tai muita tavaroita vaan leikimme hiekalla sekä ympäristöstä löytämillämme metallin ja muovin paloilla. Myöhemmin päiväkodissa saimme oikeita leluja, joita kansainväliset järjestöt olivat meille lahjoittaneet. Ne tekivät meidät onnellisiksi.

Leirit, joissa asumme, eivät ole kuten valtaosa pakolaisleireistä. Mekin asumme teltoissa, mutta emme sellaisissa rivistössä olevissa vaaleissa pikkuteltoissa, joita näkee muualla. Me käytämme suuria neliönmuotoisia vihreitä telttoja, joihin mahtuu sisään kerrallaan jopa 15 ihmistä. Teltoissa ei silti vakituisesti asu viittätoista ihmistä. Kerrallaan niissä on noin paljon ihmisiä silloin, kun vietämme aikaa ystävien ja naapureiden kanssa teetä juoden. Kansalaisjärjestöt jakavat joka viides vuosi uusia telttoja perheille.

Kun asuu paikassa, missä lämpötila kesäisin kohoaa 45-50 asteeseen eikä ilmastointia tai jääkaappia ole, voi ymmärtää millaista on olla pakolainen keskellä maailman suurinta hiekkaerämaata. Talvella puolestaan yöt ovat hyvin kylmiä ja kun kotona ei ole lämmitystä, se tekee myös talvista hyvin vaikeita.

Ravinnon osalta olemme täysin kansainvälisen humanitaarisen avun varassa. Useat kansalaisjärjestöt samoin kuin EU ja YK toimittavat leireille perusruokaa kuten jauhoja, öljyä, papuja ja niin edelleen. Loppu täytyy ostaa toreilta, joissa ei enää myydä yhtä paljon ja yhtä hyvää tavaraa kuin ennen.

Tehtävät
Lukekaa tai kuunnelkaa Brahimin ensimmäinen kirje. Kirjoittakaa hänelle kirje takaisin, jossa kerrotte samanlaisia asioita omasta elämästänne ja kyselette hänen tulevaisuudestaan.

Toinen kirje Länsi-Saharasta: Ensimmäistä kertaa ulkomailla

Kuva: Sanni Seppo

Kesäkuun alku 2005. Bussin liikahtaessa eteenpäin hyvästelin äitini, joka surullisena, mutta kuitenkin hymyilevänä vilkutti minulle. Ensimmäistä kertaa elämäni aikana olin jättämässä lyhyeksi aikaa paikan jossa olin syntynyt ja kasvanut ja jossa kaikki ystäväni ja koko lapsuuteni olivat. Vaikka kyyneleet virtasivat poskiani pitkin, ei tämä paikka merkinnyt minulle mitään. Se ei ole minun kotimaani, eikä se kuulunut minulle.

Minä, kuten kaikki muutkin sahrawi-lapset, jotka asuvat pakolaisleireillä, matkustin ulkomaille kesäksi. ”Rauhanlomiksi” kutsuttu ohjelma on suunnattu 9- 12-vuotiaille lapsille, jotta he voivat matkustaa Espanjaan, Italiaan, Belgiaan ja Ranskaan välttääkseen aavikon kuumimman ajan. Lämpötila voi tuolloin kohota jopa yli 50 asteeseen. Samalla saamme ensimmäistä kertaa kokea, vaikkakin vain kahden kuukauden ajan, miltä tuntuu asua itsenäisessä maassa poissa pakolaisleireiltä.

Tiesin, että loma tulisi olemaan hyvin erilaista verrattuna siihen, mihin olin tottunut elämäni aikana. Tiesin, että kulttuuri, johon hyppäisin, tulisi olemaan hyvin erilainen, ja että yksi asia, jota tulisin varmasti kaipaamaan, olisi teemme.

Sahrawi-teen valmistaminen on kuin rituaalia ja taidetta. Valmistamme teetä kolmesti päivässä: aamuisin, iltapäivisin ja öisin. Jokaisella kerralla teemme kolme annosta teetä. Vanhan sanonnan mukaan ensimmäinen annos ”maistuu kitkerältä kuin elämä, toinen makealta kuin rakkaus ja kolmas pehmeältä kuin kuolema”.

Tee valmistetaan kärsivällisesti, ja aikaa siihen kuluu helposti tunnista kahteen. Kiinalaisesta vihreästä teestä, sokerista ja kuumasta vedestä valmistettu tee nautitaan aina perheen tai ystävien ollessa koolla.

Mutta palataan takaisin rauhanlomiin. Olin niissä mukana neljä vuotta ja ne kesät ovat olleet elämäni parhaimpia. Minulla oli tilaisuus kertoa ihmisille kansamme kamppailusta sekä arjestani pakolaisena.

Ensimmäinen kerta ulkomailla oli pysäyttävä kokemus. Jo lentokentällä huomasin, kuinka kaikki oli aivan toisin kuin mihin olin tottunut. Asiat tuntuivat olevan järjestyksessä, kaikkialla oli puhdasta ja joka paikassa oli valoja. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Kaikki oli päinvastoin verrattuna elämääni pakolaisleireillä. Niiden kahden kuukauden aikana koin joka päivä jotakin uutta.

Ja kuten kaikki hyvä elämässä, myös nämä kaksi kuukautta loppuivat aikanaan ja minun oli palattava takaisin kotiini. Kotiin, josta jäljellä ovat vain ihmiset.

Mitä minulle sitten jäi käteen? Ainakin valtava määrä kokemuksia, tietoa ja taitoja: työkaluja, joita lapset tuovat ulkomailta yhteisöömme. Kenties niiden avulla voimme vihdoin saavuttaa itsenäisyytemme.

Tehtävät
  1. Kertokaa pienryhmälle ensimmäisestä kerrasta, kun olette matkustaneet jonnekin (Suomessa tai ulkomailla). Millaisia muistoja siihen liittyi?
  2. Sahraweille yhteinen teehetki perheen tai ystävien kanssa on tärkeä tapahtuma. Kertokaa toisillenne, onko teidän perheellänne vastaavia tapoja.
  3. Tehkää lista niistä asioista, jotka ovat teidän elämässänne mahdollisia, koska asutte itsenäisessä valtiossa.

Kolmas kirje Länsi-Saharasta: Kallisarvoinen koulutus

Kuva: Sanni Seppo

Kaikki ihmiset ympärilläni rynnivät samaan suuntaan, ja minä seisoin siinä todeten, että jos en lähde virran mukaan jään ihmismassan alle. Minun oli vaikea ymmärtää, miten joku voi vain puskea eteenpäin yhteen suuntaan kuin maailmassa ei olisi mitään muuta kuin eteenpäin juokseminen. Jos olisin ollut lentokentällä lähtevien lentojen alueella, olisin voinut ymmärtää rynnimisen koska ihmisten täytyy ehtiä lennolle. Mutta olimme saapuneiden lentojen alueella!

Olen miettinyt millaista olisi elää paikassa, jossa täytyy varata tunti aikaa matkantekoon ehtiäkseen sovittuun tapaamiseen ja jossa suurin osa työskentelee maanantaista perjantaihin ja lepää viikonloppuisin. Paikassa, jossa kaikki ovat niin stressaantuneita, etteivät edes jää pyytämään anteeksi mikäli törmäävät johonkuhun kadulla. Jos voisin valita elämän tällaisessa ympäristössä, en välttämättä tekisi niin.

Valitettavasti sahraweilla ei ole tällaista valinnanmahdollisuutta. Meillä ei ole mahdollisuutta päättää siitä, missä haluamme asua. Emme voi edes asua omassa valtiossamme, jota Marokko miehittää julmalla tavalla.

Minulla oli kuitenkin viime kuussa erinomainen tilaisuus, jota kovinkaan monelle kansastani ei suoda, eikä tulla koskaan suomaan. Suoritin Lontoossa työharjoittelua brittiläiselle hyväntekeväisyysjärjestölle Sandblast Artsille, joka toimii musiikin ja taiteen alalla sahrawien pakolaisleireillä.

Pakolaisena kasvaminen ei ole helppoa monestakaan syystä, ja yksi suurimmista syistä on vaikeus hankkia korkeampaa koulutusta. Kulttuurissamme arvostetaan suuresti kouluttautumista, ja sen vuoksi koulut olivatkin ensimmäinen asia jotka rakensimme pakolaisleireille.

Pakolaisleireillä opetus alkaa päiväkodeissa ja jatkuu aina ala- ja yläasteelle, jossa opetetaan perustiedot kulttuurin ja tiedon keskeisistä tekijöistä. Vaikeudet alkavat yläasteen jälkeen, sillä toisen asteen opetusta ei ole järjestetty. Tästä syystä kaikki ne, jotka haluavat lisäkoulutusta, joutuvat jättämään perheensä ja muuttamaan johonkin maahan, joka on valmis tarjoamaan sahraweille opiskelupaikkoja, esimerkiksi Algeriaan, Kuubaan, Espanjaan, Venezuelaan tai aikaisemmin Libyaan.

Siksi kaikki, tai ainakin suurin osa meistä, suuntaa ulkomaille hankkimaan korkeampaa koulutusta oppiakseen tietoja ja taitoja joita voimme hyödyntää, kun palaamme takaisin leireille.

Sillä jos emme tee sitä itse, kukaan ei tee sitä puolestamme.

Tehtävät
Tehkää ryhmissä käsitekartta koulutuksen merkityksestä ihmisen tulevaisuudelle. Voitte ottaa esiin sekä koulutuksen hyviä seurauksia että kouluttamattomuuden mahdollisia huonoja seurauksia. Millaiset tekijät vaikuttavat siihen, miten te voitte kouluttautua peruskoulun jälkeen?

Neljäs kirje Länsi-Saharasta: Kauan kaivattu sukulaistapaaminen

Kuva: Sanni Seppo

Vierailin ensimmäisen kerran miehitetyllä alueella Länsi-Saharan pääkaupungissa El Aaiúnissa vuonna 2010. Tapasin silloin sukulaisiani, joita en ollut koskaan aikaisemmin päässyt näkemään. Tapaaminen herätti minussa tunteiden myrskyn, jossa sekoittuivat niin suru kuin ilokin: ajattelin toisistaan erotettuja perheitä ja toisaalta sukulaisteni kasvoille nousseita hymyja ja poskipäitä pitkin valuvia kyyneleitä, kun he vihdoin näkivät veljenpoikansa. Monet eivät olleet uskoneet, että tämä päivä koittaisi, kun isäni jätti 40 vuotta sitten kotinsa kolmelta yöllä ja liittyi sahrawien vapautusrintamaan Polisarioon taistellakseen Marokon armeijaa vastaan. Ymmärsin myös, että yhdenkään sahrawin ei tulisi koskaan lopettaa kamppailua sen puolesta, että kaikki perheet saataisiin vihdoin yhdistettyä.

Vierailuni aikana järkytyin siitä, kuinka vahvasti poliisit ovat läsnä. Vaikka olin kuullut, että miehitetyllä alueella virkavallan läsnäolo on intensiivistä, en olisi koskaan uskonut näkeväni heitä jokaisella kadulla, tiellä tai kulman takana. Hallituksen ote on luja, ja se ulottuu aina kotiseinien sisäpuolelle asti. Tämän takia sahraweista on tullut varovaisia. Vaikka perheiden kanssa voi pitää yhteyttä puhelimitse, tekstiviesteillä ja sähköpostitse, niin monet käyttävät puhelimiin ladattavia suojattuja viestiohjelmia kuten WhatsAppia. Kaikki nimittäin tietävät, että kun puhelinyhtiö tulee kotiisi asentamaan puhelinlinjaa, asennetaan siinä samalla myös salakuuntelulaitteet. Asiassa paistaa läpi orwellilainen ote, jota Marokon hallitus perustelee haitallisen aktivismin kitkemisellä.

Todistettuani omin silmin, miten sahrawit elävät kuin pakolaiset omassa kotimaassaan, ymmärsin entistä paremmin, miten kipeästi tarvitsemme itsenäisyyttä. Ei pelkästään sen takia, että vapauttaisimme maamme, vaan että vapauttaisimme ihmiset, jotka siellä asuvat.

Tehtävät
Mieti omassa elämässäsi ihmisiä, joita olet ikävöinyt. Mitkä asiat estävät sinua tapaamasta läheisiäsi tai sukulaisiasi tai mahdollistavat heidän tapaamisensa?

Viides kirje Länsi-Saharasta: Kuskusia, kasviksia ja kamelinlihaa

Kuva: Sanni Seppo

Me sahrawit olemme vanha paimentolaiskansa, joka on aina liikkunut ympäri aavikkoa. Ruokakulttuurimme on perustunut kameleihin ja muuhun karjaan, joista olemme saaneet maitoa, lihaa sekä turkiksia telttojen ja vaatteiden ompeluun. Viimeiset 40 vuotta olemme kuitenkin eläneet pakolaisleireillä, mikä tarkoittaa, että olemme joutuneet luopumaan monista perinteisistä elämäntavoistamme.

Pakolaisleirien ruoka edustaa luoteisafrikkalaista keittiötä. Ruokahuoltomme on kuitenkin erittäin riippuvainen kansainvälisestä ruoka-avusta, jota saamme UNHCR:ltä, Oxfamilta, ECHOlta(1) ja muilta tahoilta. Viikoittain jaettavasta ruoka-avusta saamme käyttöömme jauhoja, papuja, linssejä, öljyä sekä muita hyvin säilyviä tuotteita. Paikallisilta toreilta voimme ostaa lisäksi ruokaa munista lihaan sekä kasviksia ja hedelmiä. Valikoimaa tosin rajoittavat paljon olosuhteet, joiden vuoksi tietyt tuotteet pilaantuvat herkästi. Jotkin kansalaisjärjestöt kuten Oxfam jakavat perheille kasviksia, esimerkiksi perunoita, sipuleita, tomaatteja, appelsiineja, porkkanoita ja joskus omenoita.

Vaikka aavikon maaperä onkin rikas kasvien viljelyssä tarvittavista mineraaleista, on meillä kuiten kin yksi valtava ongelma viljelysten perustamisessa. Vettä ei ole riittävästi. Jokaiselle perheelle jaetaan 10–15:n ja joskus jopa 20 päivän välein 1000 litraa vettä.(2) Niukkuuden keskellä joudumme kuitenkin asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, ja vesi käytetään pääosin juomana ja ruoanvalmistukseen. Jonkin verran maataloutta on kuitenkin onnistuttu edistämään, sillä maatalousministeriö sekä muutamat paikalliset perheet ovat pystyneet kasvattamaan joitakin vihanneksia kuten tomaatteja, sipulia, porkkanoita ja munakoisoja näissä vaikeissa olosuhteissa.

Tyypillinen ruokalautanen rakentuu usein kuskusin, kasvisten ja hitaasti kypsytetyn kamelinlihan ympärille. Ruoassa yhdistyvät mehukkaat vihannekset kuivahkon kuskusin makuun. Ruoka on maultaan hyvin mietoa. Kamelin lisäksi syömme myös vuohen- ja lampaanlihaa eläimistä, joita ihmiset kasvattavat leireillä.

Keräännymme jokaisena aamuna, päivänä ja iltana yhteen syömään. Emme jaa ruokaa erillisille lautasille vaan syömme koko perheen kanssa yhdeltä isolta lautaselta, jonka ääressä istumme matoilla. Mikäli sinulla on koskaan mahdollisuus vierailla pakolaisleireillä, olet enemmän kuin tervetullut liittymään joukkoon ja syömään kanssamme!

(1) UNHCR, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö. Oxfam, Englannissa perustettu kansainvälinen kehitysapuun keskittyvä hyväntekeväisyysjärjestö. ECHO, Euroopan komission humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto.
(2) Yksi suomalainen käyttää vettä päivittäin keskimäärin 155 litraa.

 

Tehtävät
  1. Kirjoita lista siitä, mihin sinun perheesi käyttää vettä ja arvioi vuorokaudessa kuluttamanne vesimäärä. Vettä kuluu esimerkiksi suihkussa noin 15 litraa minuutissa (http://yle.fi/uutiset/3-6479018)
  2. Kerro ryhmässä, millaisia ruokia kotonasi tyypillisesti syödään. Onko teillä jotain erityisiä juhlaruokia?

Kuudes kirje Länsi-Saharasta: Kamppailua veden kanssa

Kuva: Sanni Seppo

Olen yrittänyt monesti kertoa ulkomaalaisille ystävilleni pakolaisleiriemme vedenhuollosta. Tarkan kokonaiskuvan antaminen asiasta on kuitenkin vaikeaa. Toivottavasti asia valottuu hieman tämän kirjeen myötä.

Kun sahrawien pakolaisleirit perustettiin Saharan aavikolle vuonna 1975, leireille kaivettiin nopealla aikataululla kaivoja, jotta välittömin vedenhuolto saatiin järjestettyä. Nykyään muutamat näistä kaivoista ovat vielä käytössä ja osa on ehtinyt kuivua. Jonkin ajan päästä vettä ryhdyttiin jakamaan isoilla tankkereilla jokaisen perheen omaan tuhannen litran vesisäiliöön kerran 20:ssä päivässä. Vuodesta 2014 lähtien leireille on rakennettu uusi maanalainen vedenjakelujärjestelmä, jonka avulla vettä voidaan jakaa ihmisille paljon useammin – joka 12-15 päivä. Vedensaatiin liittyy kuitenkin yhä monia ongelmia: vesijohtojärjestelmä ei toimi kunnolla ja vettä on yhä liian vähän – etenkin kesäisin kun sille olisi eniten tarvetta.

Kolmesta neljään kertaa vuodessa vesisateet yltävät myös aavikolle, usein kevyinä yhden tai korkeintaan kahden päivän jaksoina. Koska sadepäiviä on niin harvakseltaan, suurin osa ihmisistä ja etenkin lapset nauttivat niistä.

Tämä vuosi oli kuitenkin erilainen.

Lokakuun lopulla leireille osui viikon mittainen rankkasade, joka muutti leirit vetiseksi helvetiksi. Savitiilistä rakennetut talot alkoivat hajota jo parin päivän tauottoman rankkasateen jälkeen. Viikon jälkeen lähes kaikki talot olivat kärsineet pahoja vahinkoja, hajonneet osiin tai kokonaan romahtaneet jättäen yli 25 000 ihmistä kodittomiksi.

Tarkalleen 40 vuotta miehityksen ja maanpaon jälkeen osuneet sateet olivat suurin luonnonkatastrofi, joka on koetellut pakolaisleirejä. Vuonna 2006 leirit kärsivät myös tulvista, mutta ne eivät olleet mitään verrattuna tämänvuotiseen. Ainut asia joka hieman nostaa mielialaa ovat aavikolle muodostuneet lammet joissa lapset nyt uivat, leikkivät ja pitävät hauskaa samalla tavalla, kuin he olisivat tehneet mikäli kotimaamme rannikkoa ei olisi miehitetty.

Kun Marokko miehitti Länsi-Saharan vuonna 1975 he eivät miehittäneet ainoastaan koko maata vaan myös sen luonnonvaroiltaan rikkaimmat alueet. Miehityksen alla on vieläkin Länsi-Saharan rannikko. Tämä estää meiltä pääsyn Atlantin valtamerelle sekä sen antimiin ja sen vuoksi syömmekin nykyään tuoreen kalan kiinalaisia ja tanskalaisia kalasäilykkeitä. Pakolaisleireillä asuvat ihmiset odottavat yhä sitä päivää, kun he voivat palata takaisin kotimaahansa, nauttia merestä joka varastettiin meiltä 40 vuotta sitten.

Tehtävät
Sahrawien asuinympäristöä ovat vaivanneet sekä kuivuus että rankkasateet ja tulvat. Onkohan kyse ilmastonmuutoksen vaikutuksista? Listatkaa miten ilmastonmuutokseen liittyvät tekijät vaikuttavat ihmisten asumiseen eri puolilla maailmaa. Onko niillä vaikutusta Suomen elinolosuhteisiin?

3. Sarjakuva ja tietoja

Lataa esitelmä